
Blogi
-

Moi, kiva nähdä! Mitä sulle kuuluu?
Olen viime aikoina pohtinut kohtaamisen merkitystä erityisesti nuorten kanssa. Siksi haluaisin jakaa kanssasi muutamia ajatuksia ja kokemuksia aiheesta. Viime viikolla oppivelvollisuuswebinaarissa nuori kokemusasiantuntija kertoi mikä merkitys vaikeuksia kohdanneelle nuorelle on sillä, että opettaja tervehtii ja kysyy kuulumisia. Nuoren huomioiminen voi olla pieni teko, mutta sillä on iso merkitys. Ikinä et voi tietää, mitä toinen kokee…
-

Emme pärjää ilman uudenlaista yhteistyötä, jos haluamme pitää kaikki nuoret mukana
Oppivelvollisuuden laajentuminen on ollut minulle tärkeä työteema viimeiset kolme vuotta lain (1214/2020) voimaantulosta lähtien. Oppivelvollisuuden laajentumisen tavoitteena on, että kaikki perusopetuksen päättäneet suorittavat toisen asteen koulutuksen. Oppivelvollisuus päättyy, kun nuori täyttää 18 vuotta tai suorittaa toisen asteen tutkinnon. Oppivelvolliset kuuluvat aina joko oppilaitoksen tai asuinkunnan ohjaus- ja valvontavastuulle, mutta päävastuu on huoltajilla. Jos oppivelvollisella ei…
-

Miksi hyvinvointialan ja koulutuksen toimijoiden tulisi kiinnostua tekoälystä?
Tekoäly on yksi tämän hetken kuumimmista puheenaiheista, ja sitä kehitetään ympäri maailmaa. Vaikka olen itse tehnyt työurani lähellä asiakkaita, joilla on usein monimutkaisia elämäntilanteita, ja aikaisemmin pidin teknologian kehitystä uhkana inhimillisen kohtaamistyölle, näkemykseni on muuttunut. Aloitin vuosi sitten hyvinvoinnin analytiikan asiantuntijan opinnot (YAMK), ja tekoäly on yksi keskeisistä koulutuksen teemoista. Lisääntynyt tieto on kasvattanut innostustani…
-

Onko turvallisuuden tunne ollut itsestäänselvyys hyvinvointivaltiossa eläneelle?
Meidän perheessämme on erityinen tilanne sen suhteen, että puolisoni lapset ovat asuneet Espanjassa lähes koko ikänsä ja käyvät siellä peruskoulua. He ovat olleet sen verran pieniä muuttaessaan Espanjaan, että käsittelevät asioita espanjalaisesta näkökulmasta, toisin kuin me Suomessa kasvaneet aikuiset. Olen itsekin asunut hetken Espanjassa, mutta erityisesti lasten kautta konkretisoituu maiden erot. Lapset asuvat kesäisin meillä…
-

Lapset ja nuoret tarvitsevat edelleen rajoja, rakkautta ja taitojen opettamista
Helsingin Sanomat (25.8.2024) uutisoi 14-vuotiaiden tekevän tällä hetkellä eniten väkivaltaa. Aikaisemmin tilastoja johtivat 19-vuotiaat miehet. Monimutkaiseen ongelmaan on annettu viime aikoina yksinkertaisia selityksiä. Aihe on vakava ja sen takia tarvitaan lisää tutkimusta ja keskustelua eri näkökulmista. Osallistun keskusteluun peilaten omia kokemuksiani. Olen tehnyt töitä kadulla ensin vapaaehtoisena katupartiopäivystäjänä (2000–2007) ja sen jälkeen ammatikseni kenttäpainotteisessa etsivässä…
-
Miten minusta tuli vantaalainen?
Vantaa on liittynyt kahteen merkittävään muutosvaiheeseen elämässäni. Vantaa on ensimmäinen kaupunki, johon muutin kotikaupungistani Lahdesta vuonna 2001. Pääkaupunkiseutu houkutteli juuri lukion päättänyttä nuorta. Oma suunta oli vielä hukassa ja hain Helsinkiin opiskelemaan lähihoitajaksi. Asunto löytyi Vantaan Rajatorpasta. Asuimme ystäväni kanssa kimppakämpässä yksiössä kustannussyistä. Asuinalue oli mukavan rauhallinen ja siitä oli lyhyt matka Myyrmannin palveluihin. Autottomana…
Tilaa
Enter your email below to receive updates.