Opiskelen ammatilliseksi erityisopettajaksi ja siihen liittyen suoritan osan opetusharjoittelusta ammatillisessa erityisoppilaitoksessa. Tämän viikon olin ammattiopisto Liven TELMA-koulutuksessa. Työni kautta ohjaan hakeutumaan ja valmistelen opiskelupaikan osoituksia valmentaviin TUVA- ja TELMA-koulutuksiin, mutta kokemukseni TELMA-koulutuksesta on jäänyt lähinnä tutustumiskäynneiksi. Valitsin intensiiviviikon suorituspaikaksi juuri TELMA-ryhmän, jotta osaisin kertoa siitä paremmin asiakkailleni. Viikko ammattiopisto Livessä oli ammatillisesti erittäin opettavainen ja prosessoitavaa jäi pitkäksi aikaa.

TELMA-koulutus on lyhenne työhön ja itsenäiseen elämään valmentavasta koulutuksesta, johon hakeudutaan peruskoulun jälkeen. Koulutuksen aikana harjoitellaan arkielämän taitoja, kuten omatoimisuutta ja omista asioista huolehtimista. Sen lisäksi tavoitteena on harjoitella työelämätaitoja, kuten ryhmätyötaitoja ja itselle sopivien työtehtävien tekemistä. Opetusta toteutetaan eri ympäristöissä, kuten oppilaitoksen luokkatilassa, oppilaitoksen työtoiminnassa, työelämässä ja satelliittiopetuksena työ- ja toimintakeskuksissa.
TELMA-koulutus kestää 1–3-vuotta ja sen kesto ja sisällöt muokataan yksilöllisen suunnitelman mukaan riippuen opiskelijan tavoitteista ja valmiuksista. Suurin osa TELMA-koulutuksen käyneistä siirtyy työ- ja päivätoimintaan tai palkalliseen täsmätyöhön. Heidän tavoitteenansa ei ole suorittaa ammatillista perustutkintoa.
Oppivelvollisuuden laajentumisen myötä valmentavaa koulutusta tarvitsevien määrä on lisääntynyt ja koulutusajat pidentyneet. Nykyisin TELMA-koulutuksessa on enemmän myös heitä, joille vuoden TUVA-koulutus (tutkintoon valmentava koulutus) ei riitä, vaan erilaisia taitoja täytyy harjoitella pidempään. Tämä tarkoittaa sitä, että erityisesti oppivelvolliset voivat aloittaa TELMA-koulutuksessa ja taitojen karttuessa sekä iän myötä tulleen kehityksen myötä he voivat siirtyä osatutkintoihin, TUVA-koulutukseen tai perustutkinto-opiskelijaksi.

Ei ole olemassa tyypillistä TELMA-koulutuksen opiskelijaa. Ainoa yhteinen tekijä on, että kaikilla on vativan erityisen tuen tarve ja usein monia eri tarpeita, joita pitää huomioida koulutuksessa. Koulutuksessa turvallisuustekijät näkyvät korostuneena verrattuna yleisiin oppilaitoksiin. Opiskelijoita ei jätetä yksin ja opettajien lisäksi kouluarjessa on mukana ohjaajia ja avustajia. Tilojen esteettömyys ja saavutettavuus on huomioitu erityisellä tarkkuudella.
Erityisopettajan työ vaatii laajaa osaamista. Oman ryhmän oppilaiden tavoitteet ja valmiudet voivat olla hyvin erilaisia ja jokaiselle tulee löytää oma yksilöllinen suunnitelma ja siihen vastaavat menetelmät sekä oppimisympäristöt. Sen lisäksi opettajan pitää suunnitella opiskelijoiden ryhmätoimintataitoja kehittävää opetusta ympäristössä, joissa ryhmätyövalmiudet ovat erialaisia. Ryhmässä harjoitellaan toisten kuuntelemista, erilaisuuden suvaitsemista ja itsensä ilmaisua. Opiskelijoilla on usein ryhmän ulkopuolisia kuntoutus- ja tukitahoja, ja päivän ohjelmassa ja kokonaisuuden suunnittelussa pitää huomioida myös nämä toiminnat. Ja tietysti tärkeimpänä yhteistyötahona on perhe, jolla on paras tuntemus lapsestaan. Kuten timanttinen mentorini sanoi, opetuksen suunnittelu perustuu opiskelijatuntemukseen.

TELMA-koulutuksessa taitoja harjoitellaan toiminnan kautta. Päivissä on selkeä struktuuri ja taitojen kehittyminen tapahtuu antamalla tarpeeksi aikaa ja toistoja tekemällä. Tärkeää on myös monikanavaisuus, eli oppimisessa hyödynnetään lukemista, kuulemista, kirjoittamista, tekemistä ja yhdessä pohtimista. Oleellista on yhdistää näiden taitojen harjoittelu arjen toimintaan. Työpaikalla tapahtuva oppiminen on strukturoitu siten, että siellä on mahdollista harjoittaa kaikkia tärkeitä taitoja. Työtoiminnassa voi harjoitella muun muassa julkisten liikennevälineiden käyttöä, ajanhallintaa, ryhmätyötaitoja, asiakaspalvelutaitoja, avun pyytämisen taitoa ja itsenäistä työtoimintaa.
Minä pääsin yhtenä päivänä mukaan työtoimintaan kauppaan. Ohjaaja lähtee mukaan avuksi ja varmistamaan, että kaikki sujuu hyvin. Meidän luokkalaisten tehtävänä oli hyllyttäminen. Usein asiakkaat tulivat kysymään minulta apua tuotteiden löytämisessä, mutta opiskelijat osasivat ohjata heitä paremmin. Oli mahtavaa seurata vierestä, miten huolella ja keskittyneesti he suorittivat työtehtäviä. Kukaan ei kaivanut puhelinta esille tai valittanut tylsyyttä. Erityisen hienoa oli huomata empatia asiakkaita kohtaan ja miten ystävällisesti nuoret auttoivat toisiaan ja asiakkaita.

Työpaikkakäynnin jälkeen jäin miettimään joutuvatko nämä opiskelijat yrittämään enemmän kuin jotkut muut saadakseen hyväksyntää. Tämä ajatus teki minut surulliseksi. Luokassa myös minä sain lämpimän vastaanoton niin henkilökunnalta kuin mahtavilta opiskelijoilta. Lähtökohtaisesti voisi ajatella viikon mukana pyörivän harjoittelijan olevan häiriötekijä, mutta minut otettiin heti mukaan ryhmään.
Avoimelle vastanotolle uskon olevan useampikin selitys. Yksi on turvallinen ilmapiiri luokassa ja opiskelijoilla on luottamus, että henkilökunta ei anna mitään pahaa tapahtua. Toinen selitys voi liittyä osan kohdalla siihen, että omia rajoja vasta opetellaan sen suhteen, kuinka paljon luotetaan uusiin ihmisiin. Ja kolmantena se, että opiskelijoilla on itsellään paljon erilaisia kokemuksia kohtaamisista, ja he haluavat sen vuoksi olla ystävällisiä muille. Tässä kohtaa jouduin myös itse pohtimaan omia rajojani. Minulle ominaista olisi rakentaa heti syvempää luottamussuhdetta. Olin vain viikon luokassa, joten opiskelijoidenkin suojaamiseksi koitin tasaisesti tutustua kaikkiin, ja rajata keskusteluja arkisiin asioihin ja opintoihin.
Viikko yhdessä TELMA-ryhmässä oli vain pintaraapaisu siihen, mitä arki TELMA-koulutuksessa tai laajemmin erityisoppilaitoksessa voi olla. Viikko oli niin antoisa ja tapahtumarikas, että uusia oivalluksia tulee vielä pitkään. Erityisopettajan taitojen oppiminen vaatii aikaa ja toistoja, ja siihen viikko ei vielä riitä. Sain kuitenkin uutta oppia omaan työhöni työn strukturoinnista, yksilöllistämisestä ja työssäoppimisen tehokkaammasta hyödyntämisestä. Arvostukseni erityisopettajia ja ohjaajia kohtaan kasvoi entisestään. He toteuttavat laadukasta pedagogiikkaa, ja siinä samassa huolehtivat joka minuutti kaikkien oppilaiden turvallisuudesta sekä kohdatuksi tulemisesta.

Kiitos ammattiopisto Live tästä mahdollisuudesta, sekä timanttiset mentorini kaikista opeista! Tämä kokemus laajensi ymmärrystäni ammatillisen erityisopetuksen arjesta ja osaan nyt paremmin kertoa toiminnasta asiakasperheilleni. Toisen mentorini kanssa, joka on erityisopettajataustainen opinto-ohjaaja, oppimismatka vielä jatkuu.
Kuvat: ChatGPT:n visioita.
